Frank, The Rocky Horror Picture Showsta.
Koska Frank on ihku.
Tälläkin kääpällä ovat nyt alkaneet opiskelut, joten päivityksiä saattaapi tipahdella harvemmin, tahi ainakin epäsäännöllisemmin. Ei niin että mä erityisen ahkerasti muutenkaan olisin päivitellyt tätä pikku blogiani…
Nighteyes, Fool ja Fitz metsästävät öisessä metsässä (Nighteyes tosin taitaa hoitaa sen metsästämisen). Tämä lyikkärityö on ollut kesän pieni progee, jota olen aina parin viikon välein jatkanut eteenpäin.
Tällä kertaa keskityn kehumaan itseäni, sillä puutteiden listasta tulisi kaikkea muuta kuin puutteellinen. Mielestäni Nighteyes on tässä hyvinkin onnistunut, kun ottaa huomioon ettei minulla ole harmaintakaan aavistusta koiraeläinten anatomiasta, susista puhumattakaan. Ja sen turkkia oli kiva väkertää. Tykkään myös Fitzin maanisesta ilmeestä. Väritys ei mennyt niin pahasti pieleen kuin pelkäsin, vaikka varsin huono se on.
Menneen kesän kunniaksi vielä luonnosvihkon antimia aurinkoiselta mökkilaiturilta. (Mm. omakuvani armaan siskoni kynästä.)
Vaihteeksi muiden hahmojen tuhoamista. Tässä siis veljekset Alan ja Nick, Sarah Rees Brendanin kirjasta Demonin merkitsemät. Lukekaa, se on hyvä!
En hirveesti arvosta tätä piirrosta. Siinä on jotenkin huono tekniikka. Mikä on aika epämääräinen epätykkäämisen syy, mutta en osaa sitä paremminkaan luonnehtia.
Toinen noista upeista posetuksista on pöllitty erään Aftonbladetin TV-liitteen kuvituksesta, toinen täysin hatusta vedetty. Arvatkaapa kumpi?
Ja muuten, pitkän hiljaisuuden jälkeen vanhan sarjislinjamme impro Pilvessä päivittyy jälleen! Laukatkaahan lukemaan!
Edit: En saanut pikkukuvaa toimimaan, joten näin tällä kertaa. Eipä tuolla niin väliä, ite vaan tykkään noista pikkulinkeistä.
Muahahaha! Luulitteko, te tuhannet rakkaat lukijat, että olitte päässeet eroon Robin Hobb-hypetyksestä?! Väärin luulitte! Se tulee jatkumaan ajasta ikuisuuteen!!!
Hmm, joo. Siinon Kettricken. Kettricken on vähän väsynyt.
Kokeilin tokaa kertaa elämässäni yhdistää tietokoneella viivapiirros, tässä tapauksessa puhdas lyikkäri, toiselle paperille tehtyyn väritykseen, tässä tapauksessa vesiväritykseen. Ja ihan hyvin se toimii, vaikka itse sanonkin. Ihan kätevä (vaikka kieltämättä vaivalloinen) tekniikka, jos ei halua tussata lyijykynätyötä, eikä siksi voi siihen päälle maalata. (Järkimies tietenkin käyttäisi puuvärejä tai jotain muuta tässä kohtaa, mutta vain yhden tekniikan surkimuksille se on mahdoton ajatus.)
Toisekseen koneella väkertäminen on sovelias rangaistus niille hölmöille, jotka tuhertavat aina tavalliselle kopiopaperille, ja vasta jälkeenpäin pysähtyvät miettimään: “Hmm, tää vois näyttää ihan kivalta värin tai parin kanssa…” (Tällä en tietenkään viittaa mitenkään itseeni.)
Nyt jotain täysin muuta. Siis täysin randomia fanarttia. Ja vieläpä digitaalisesti väritettyä. En ymmärrä mikä minuun iski…
Tässä siis coolisti posettavat sir Guy of Gisbourne sekä hänen nemesiksensä, Robin Hood, BBC:n tv-sarjasta Robin Hood. YLE lähettää jo toista tuotantokautta, sunnuntai-iltaisin. Katsokaa se! Se on aivan loistava.
Toi “LL” tuossa keskellä meinaa niinku `Lord of Locksley`… Locksley on niiden rakkaan kylän nimi, jonka herruudesta Gisbourne ja Robin kinastelee (vaikka tietty sen oikea lordship kuuluu Robinille). Nuo hienot posetusasennot pölläsin aivan fantastiselta sivulta: http://www.posemaniacs.com/ Sieltä löytyy kolmiulotteiset mallinnukset ihmisistä eri asennoissa, joiden perspektiiviä voi sitten käännellä ja väännellä. Sivuston keksijä on NERO.
Vielä vähän sarjasta: parasta siinä on ehdottomasti hahmot (juoni on usein riemuisan ennaltaarvattava). Paha Seriffi on vain läpeensä paha ja julma. Ja nauttii siitä suunnattomasti (hän mm. pitää lintutarhaa vain jotta saisi rutistella satakieliä kuoliaaksi). Robin vaikuttaa ensialkuun iljettävän hyvältä, viisaalta ja rohkealta – mutta paljastuu hirvittävän obsessoituneeksi. Gisbourne on Pahan Seriffin paras (ja ainoa) kaveri, ja aina äärimmäisen cool (tämänhän todistaa jo se, että hän pukeutuu yksinomaan mustaan nahkaa). Gisbourne on sarjan ehdottomasti väärinymmärretyin hahmo. Pessimistisen elämänasenteen, katkeruuden ja angstin takaa paljastuu ehkä hieman äkkipikainen mies, joka haluaisi vain punaisen talon ja perunamaan. Ja joka ei ole kovin hyvä olemaan paha. Marian-neito ei ole suosikkihahmojani, mutta myönnettäköön, että hän ei ole se perinteinen avuton tyttönen, jota pitäisi joka sekunti olla pelastamassa. Päinvastoin, suunnilleen joka toinen kerta Marian on se, joka hoitaa Iloiset Veikot pois pulasta.
Ville Pirisen tulevaisuutta käsittelevällä kurssilla tarkoitus oli sarjakuvastaa itsensä tulevaisuudessa, ja vaivautua väkertämään taustoja. Noh, mikäs sen parempaa kuin tuhertaa omaa kaunista pärstäänsä!
Tässä kymmensivuisessa on siis pääosassa MINÄ vuonna 2011. Sivurooleissa vilahtelee myös rakkaat siskoni ja äiskäle. Tehty lyikkäreillä (paitsi eka sivu, jonka epähuomiossa tussasin…) ja kaunisteltu photarilla. Käytetty runsaasti referenssikuvia. Ja teetä.
Kuinka käy kun katasrofi kohtaa…
Mjoo, tällastä vanhaa töhertelyä. (Yli vuoden vanhaa, nyt kun asiaa mietin… Härregud.)
Viisasten kivessä on jossain alussa sivulauseessa maininta, että Harry ja Hagrid menivät syömään hampurilaisia. Mentaalista kuvaa Hagridista popsimassa BigMaciä ei tietenkään voinut välttää… Mielestäni sain aika onnistuneesti Harrysta vakavasti aliravitun näköisen.
Tässä taas Tom Valedro, tai ainakin muisto, nojailemassa tosi coolina käärmeelliseen pylvääseen. Ja kyllä, tiedostan että Voldy-raukan pää on hirvittävän vino. Nuoruuden hairahduksia. Siksi kehotankin teitä peittämään kädellänne Valedron näkyvistä, ja ihailemaan pylvästä, sillä siitä olen ylpeä.
Sarjakuvablogissani on… sarjakuva? Mitä tämä on?! : D
Pari viikkoa sitten meillä oli Petteri Tikkanen vierailevana opettajana, teemana tilan kuvaus sarjakuvassa. Ja erittäin hyvä kurssi olikin! Tämän tehtävän aiheena oli siis unen ja valveen välinen rajatila.
Tämän kuvan oli tarkoitus olla synkkä ja täynnä paatosta, ja… kai se on? Teen hyvin harvoin mitään angstista, olen liian valoisa persoona sellaiseen. (Tai sitten vaan en osaa. Näin ainakin se pieni ääni päässäni sanoo.) Mutta siis Fitz on saanut nuolesta selkään ja tuupertunut ison puun suojiin. Kohtaus oli todellakin aika ahdistava. Ne muutamat kerrat kun itseltä on mennyt taju muistuivat ikävästi mieleen, kun Fitz kompuroi kylmässä metsässä kykenemättä näkemään mitään.
Laitan poikkeuksellisesti luonnoksen tähän mukaan, sillä hieman rassasi että ensin piirrän anatomisesti tarkan ja upean yläkropan… ja sitten sen kaiken hienouden peittää viitta! D:< Ei voi hyväksyy, siispä nyt saatte nähdä kuinka paljon vaivaa tämän roskan eteen minäkin näen…
Edit: lisäsin muutaman blogilinkin.
Tästä piti tulla suuri ja hieno mestariteos, mutta menin ryssimään tussauksen aika upeasti, joten laitan tänne esille vain luonnoksen. (Hermot ei tietenkään riittäneet uuteen tussausyritykseen.) Sitä paitsi tämä olisi oikeastaan kaivannut värityksen näyttääkseen siedettävältä, mutta eipä ole vaivan arvoista.
Tässä siis versioni Assassins Questin kohtauksesta, jossa Starling stailaa Fitzin uusiksi. Tykkään Starlingin hahmosta, joten yritin tehdä siitä mahdollisimman kuvittelemani näköisen – mikä ei hirveän hyvin onnistunut. Fitz ei näytä yhtään itseltään, mutta se saattaa johtua myös tuosta äärimmäisen elegantista hairdosta. XD Ehdottomasti tykkään eniten Fitzin ilmeestä.
(Starlingilla ei ole toista jalkaa, koska paperi loppui sommitelmallisista syistä.)